Historia

Päivölän kansanopistolla on takanaan yli 110-vuotinen historia. Opisto perustettiin Päivölänmäelle kansanopistoliikkeen leviämisen myötä vuonna 1894 nimellä Hämeen kansanopisto, tarkoituksenaan kansallisen ja yleisinhimillisen sivistyksen edistäminen. 1900-luvun alussa toiminta laajeni Päivölän maamieskoululla, ja maatalousoppilaitoksen tarina jatkui mäellä aina 1990-luvun alkuun asti.

Maatalousoppilaitoksen lakkauttamisen jälkeen Päivölä on jatkanut toimintaa kansanopistomuotoisena linjojen ja lukuisten intensiivikurssien parissa. Mäellä on aikojen saatossa opiskellut tuhansia suomalaisia, ja historiallisia rakennuksia koristavat esineet ja kuvat eri aikakausilta. Opistolla on myös Suomen suurin yksityinen Mannerheimiin liittyvä museokokoelma (Näyttelyt).